TAMKin Virtain toimipisteen printtikurssilla on tehty lehtiä keväästä 2010 asti. Kaksi ensimmäistä julkaisua kantoivat nimeä “Läpyskä” ja niitä jaettiin oppilaitoksen sisällä kopiokone- ja pdf-versioina. Sittemmin lehti painettiin lehtipainossa ja jaettiin ilmaisjakelussa Virroilla ja laajemminkin ympäri Suomea: näin syntyivät “Ota mukaan”, “Villi visio” ja “Oivallus”.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Sarjakuva - mielen seoskaivo

Reetta Levanderin elämässä sarjakuvat ovat olleet läsnä pienestä pitäen. Niiden piirtäminen alkoi jo kouluikäisenä ja tekeminen jatkuu yhä omaelämäkerrallisen sarjakuvablogin muodossa.

– Aloitin blogin pitämisen lasinpuhallusopiskelujen ohella, jotta voisin pääasiassa purkaa turhautumistani sinne mutta myös jakaa hauskat tapahtumat kavereille. Nykyään siitä on tullut mielen seoskaivo, jonne piirrän asioita tussilla suoraan vihkoon sen enempiä hahmottelematta. Postaukset voivat sisältää melkein mitä vain, arkipäiväisiä juttuja, tapahtumia ja ajatuksia.


 
Levander on tehnyt myös painettua sarjakuvaa, mutta hän ei vielä ole toistaiseksi lähestynyt kotimaisia kustantamoja. Ajatus kyllä houkuttelisi, sillä hänen mielestään suomalaisella sarjakuvalla on valoisa tulevaisuus niin painetun kuin digitaalisen sarjakuvan saralla.

– Mielestäni suomalaisella sarjakuvalla menee hyvin, netissä on paljon sarjakuvablogeja ja sarjakuvasivustoja, koko ajan pulpahtelee esiin uusia tekijöitä ja menestyneempiä albumeita on käännetty monelle kielelle.

Muita nuoria sarjakuvantekijöitä Levander neuvoo ytimekkäästi ja tyhjentävästi.



– Piirrä paljon, ota opiksi palautteesta ja nauti tekemisistäsi. 


Teksti: Aapo Kukko
Kuvat: Reetta Levander

Kuka?

Nimi ja ikä: Reetta Levander, 26 vuotta.
Kotipaikka: Äijänneva, asuu nykyisin Kiikoisissa.
Ammatti: Koulutukseltaan lasiartesaani, sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja. Tällä hetkellä pitää piirustus- ja lasinmaalauskursseja Sastamalan kansalaisopiston Kiikoisten osastolla.
Lempisarjakuva: JP Ahosen Villimpi Pohjola.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Rooli kuin rooli passaa, enää ei ujostuta

Ari Rantanen, Anja Harju ja Saara Koivunen tähdittävät Waski Estradin ensi kesän näytelmää.

- Juuri kun olin jäänyt opettajantyöstä eläkkeelle, minulle soitettiin Vaskiveden näytelmäpiirin roolista. Se oli tietenkin vanhapiikaopettajan osa, Anja Harju muistelee harrastelijanäyttelijäuransa alkua.

Vähän samaan tapaan kulki virtolaisen Ari Rantasen tie näyttämölle. Hänelle ilmoitettiin, että kesänäytelmässä on osa. Ei kysytty lähtisitkö. Kyläläiset kun tunsivat hyvin toisensa. 

Ari tunnustaa, että varmuutta ja rohkeutta on tullut. Rooli kuin rooli passaa. Enää ei ujostuta.

Sirkuspellen alkeiskurssin käynyt ylöjärveläinen Saara Koivunen on entinen ballerina ja flamenco-ohjaaja.

- Olen nyt ensimmäistä kertaa mukana varsinaisessa näytelmäroolissa. Esiintyminen ei jännitä, mutta
haastavaa on tehdä osasta hyvä, Saara toteaa.

Anja, Ari ja Saara kuuluvat näyttelijäkaartiin, joka ahkeroi lukuharjoitusten kimpussa Virtain Vaskivedellä. Tekeillä on Waski Estradi ry:n näytelmä Ranskalainen päiväuni.

Iloa ja energiaa

Kuuleman mukaan Suomen tämänhetkisessä hallitusohjelmassa ei mainita sanaa kulttuuri. On tahoja,
joiden mielestä kulttuuria ei tarvitse tukea silloin, kun talous on tiukoilla.

Onneksi ihmisen selviytymiskeinoihin kuuluu, että huonoina aikoina ohjat otetaan omiin käsiin. Kerran aloitettuaan myös harrastelijanäyttelijät uskovat edelleen hengen viljelyn hyvää tekevään voimaan.

- Saan näyttelemisestä iloa ja energiaa. Näytelmän kautta yleisö voi työstää tunteitaan. On elokuvaterapiaa, sitä saa näytelmästäkin, Saara pohtii.

Anja pitää siitä, että löytää näyttelemisestä henkistä tekemistä. Omaa muistia on hyvä välillä vähän kiusata. 



Elviksen osissa kunnostautunut Ari Rantanen tietää, miten yleisö palkitsee. Kielteistä palautetta ei juuri ole tullut.

- Kesänäytelmän tekeminen jos mikä on tavalliselle ihmiselle tärkeää kulttuuria, puolin ja toisin, Ari vakuuttaa.

Teksti ja kuvat:
Eira Siltanen

perjantai 19. joulukuuta 2014

Älypuhelimen lyhyt historia

Muistan kuinka hienoa oli saada ensimmäinen polyfoninen soittoääni. Se rätisi jostakin vanhan Nokian syövereistä ja epämääräisen värityksen peittämä näyttökuvakin näytti melkein oikealta kuvalta.

Ei ollut enää lehtien takakansista ladattavia "logoja" eikä piipitysääniä. Saattoi jo tunnistaa biisin. Logot olivat mustia pisteitä päällekkäin. Aina ei tiennyt oliko kuvassa hevonen, koira, kissa vai dinosaurus, mutta sanoi aina vaan kaverille, että: ”HIENO ON !”

Sitten vasta olikin siistiä, kun sai puhelimen kosketusnäytöllä. Yhtäkkiä puhelimeen sai sovelluksia. Sellaisia, joista oli hyötyä ja sellaisia, joilla voi vaikka soittaa virtuaalisia rumpuja puhelimen sisällä.
 
Älyttömämpää ei olekaan kuin virtuaalinen rumpu, jota joku sorminäppärä soittelee - tehdäkseen vaikutuksen tyttöihin, tai ei. Hetken päästä näyttöpuhelimeen sai internetin ja oli muotia kysellä: Kuinka nopee netti sulla on?

Kohta kaikki kertoivat, että kuinka nopea. Pian näytettiin, että hei, mulla on tää sovellus, missä ääni voi muuttua esim. pelikaanilta kuulostavaksi oravaksi, tai vanhaksi mieheksi, joka mutisee kellarissa.
 
Toisella taas oli sovellus, missä pää muuttui kartioksi, kun puhelimen näyttökuvaan asetteli päänsä oikeille kohdin. Toisella sellainen, missä näki itsensä vanhana ja yhdellä sellainen, missä näki itsensä sen jälkeen, kun oli syönyt Big Maceja koko elämänsä. En tiedä mikä se alkuperäinen ajatus siinäkin oli.

Sitten tuli se muotivillitys, että oli pakko haukkua puhelintaan ja joka ikistä ominaisuutta siinä. 

Nyt tilanne on hiukan rauhoittunut. Nokian Lumia ja Applen iPhone -puhelimia suositaan aivan eri mittakaavalla. Ne toimivat useimpien mielestä paremmin kuin halvemmat puhelimet.
 
Vähän aikaa sitten huomasin eräässä kahvilassa pöytiin kiinnitetyt laturit. Ne toimivat niin, että puhelin piti laittaa X-kuvion päälle pöydälle. Vieressä oleva teksti vakuutti, että hyvin alkaa lataamaan. Jos ei ala, pyydä kassalta sellainen ihme rengas, niin jo alkaa.

Voi arvata alkoiko tämä mun LG-puhelin lataamaan!


Minna Karjalainen

Sukelsin someen – palasin pinnalle

Ensimmäisen verkkokurssini toteutin joskus 1990-luvun puolen välin jälkeen. Valitettavasti se on hävinnyt bittiavaruuteen. Olin valtavan innostunut teknologian tarjoamista mahdollisuuksista. 

Pääsin mukaan valtakunnalliseen verkko-opetuksen kehittämiseen. Opiskelin opetusteknologiaa ja verkko-opiskelun ohjaamista.

Pari vuotta sitten huomasin olevani vanhanaikainen, tylsä virtuaaliopettaja. Olin mielestäni tippunut täysin kärryiltä, kun Sosiaalinen media opetuksessa -keskustelu velloi ympärillä.

Viime talven opiskelin taas opetusteknologiaa ja uudistuvaa opettajuutta. Vauhtia ja virkistäviä kokemuksia riitti. Nuorten kouluttajiemme maailma on täysin erilainen kuin omani. 

Heille tietotekniikan tarjoamat mahdollisuudet ovat itsestään selvyyksiä. He elävät online ympäri vuorokauden. Kävimme kiinnostavia keskusteluja sosiaalisesta mediasta.

Kymmenien erilaisten ohjelmien ja alustojen, verkostojen, identiteettien, käyttäjätunnusten ja salasanojen hallinta kuulostaa hankalalta elämältä. Sosiaalisen median palveluiden määrä on lähes käsittämätön.

Onko se myös hallitsematon? Millaista yhteisöllisyyttä syntyy? Millaisia sisältöjä tuotamme? Millaisen virtuaalisen jalanjäljen jätämme? 

Työskentelen mielelläni verkkoympäristössä. Tieto- ja viestintätekniikan käyttö opetuksessa on jatkuvassa muutoksessa. Ihastelen rohkeita kokeiluja. Peruskouluissa näyttää olevan menossa voimakas kehitys uusiin oppimismenetelmiin ja – välineisiin.
 
Hämmästelen ikivanhoja toteutuksia, jotka ovat yhä käytössä. Törmäsin erään yliopiston sataprosenttiseen verkkokurssiin, jossa professori lähettää ohjeet sähköpostilla ja opiskelija palauttaa tehtävän sähköpostilla.

Kannattaisi varmaan siirtyä 2000-luvulle?

Olen jälleen uskaltanut heittäytyä uusiin kokeiluihin. Sukeltaminen sosiaalisen median maailmaan on ollut hauskaa myös opiskelijoiden mielestä.

Helena Kairamo

torstai 18. joulukuuta 2014

Suosittu Juju esiintyi Virroilla

Hiteillään Hullu ja Onnelliseksi koko kansan tietoisuuteen noussut räppäri Juju alias Julius Kivi esiintyi yhtyeineen Virtain liikuntahallilla marraskuussa.

Tredun ja Virtain kaupungin järjestämä ilmaistapahtuma veti paikalle yli 300 kuulijaa.

Päätin soittaa artistille ja kysyä Virtain keikan jälkeisiä fiiliksiä sekä udella taitelijan tulevaisuudensuunnitelmia.




Hieno keikka Virroilla, minkälaiset fiilikset teille jäivät?

Ensimmäisenä tulee mieleen, että ihan huikeat! Emme olleet ennen käyneet Virroilla, joten mitään
ennakko-odotuksia ei ollut.

Järjestelyt toimivat loistavasti. Hienointa on se, että nuoret olivat lähestulkoon itse järjestäneet tapahtuman. Bändin oli helppoa tulla paikalle ja tehdä työnsä.

Tuntui jopa, että meitä hellitään liikaa, koska emme ole mikään suuri nimi tyyliin Eppu Normaali.

Näin meidän kesken voin paljastaa, että tämä oli parhaiten järjestetty alaikäisille suunnattu keikkamme tähän asti. Todella ammattimaista toimintaa.

Toivottavasti pääsemme sinne pian uudestaan. Satu Haverille erityiskiitos yhteydenotosta ja järjestelyistä!

Aloimme suunnitella Satun kanssa jo laajempaa koulukiertuetta nuorisotyöhengessä. Haluan olla
osaltani ehkäisemässä nuorten syrjäytymistä ja kiusaamista.

Vuonna 2000 uransa aloittanut Juju teki kaupallisen läpimurtonsa vuonna 2014 albumillaan julius Kivi on hullu. Kuva: Cosmic Playground 2014.


Miltä tulevaisuus näyttää? Milloin kuulemme Jujulta uutta musiikkia?

Teemme bändin kanssa vielä muutamia keikkoja joulukuussa. Tammikuussa tulemme äänittämään
uutta musiikkia juurikin Virroille! Suunnitelmissa on myös yhteiskuntakriittinen UG -henkinen levy,
joka kulkee työnimellä Babylon. Se julkaistaan ainoastaan netissä. Ideana on tehdä yhteistyötä muiden artistien kanssa.

Toinen artisti antaa kappaleaihion, johon minä tuon oman juttuni, tai toisin päin. Todella mielenkiintoisia nimiä on jo lupautunut mukaan, mutta en paljasta vielä enempää. Projektin tarkoituksena on tyydyttää ennen kaikkea taiteellisia tarpeitani.

Käynnissä on myös kaupallisempi projekti. Nykyään ei ole kovin mielekästä julkaista enää perinteisiä
albumikokonaisuuksia. Kuluttajat haluavat kuunnella enemmän yksittäisiä biisejä. Tarjoamme radioystävällisempää materiaalia singleinä kappale kerrallaan.

Jää nähtäväksi, julkaisemmeko sinkuista jonkinlaisen kokonaisuuden myöhemmin.

Antti Lainas

Oi, va(e)llus - pääkirjoitus

Vuonna 2014 maailma on teknisempi kuin koskaan aikaisemmin. Internet ja sosiaalinen media mahdollistavat kulttuurin entistä laajemman levinneisyyden, jolloin yhä useammalla on mahdollisuus nauttia taiteesta siten kuin parhaaksi näkee. 

Tässä lehdessä käsitellään kulttuuria ja taidetta useammalta kantilta muun muassa sarjakuvan, musiikin kuin Juice Leskisen kirjakokoelman kautta.

Vuosi 2014 on olennainen myös Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain yksikölle: viestinnän koulutusohjelma päättyy paikkakunnalta joulukuun loppuun mennessä. 

Synkältä kuulostavan uutisen takaa löytyy kuitenkin paljon positiivisia sekä kollektiivisia muistikuvia opiskeluvuosien varrelta. 

Pieni paikkakunta on yhdistänyt opiskelijat tiiviiksi yhteisöksi, joka toimii koulussa ja vapaa-ajallakin. 

Asiat voivat lakata olemasta, yhteiset kokemukset ja muistot eivät.

Oivaltaminen on ajattelun vapautta ja kykyä huomata uusia asioita.

Toisin sanoen: Oivallus on juuri sinun käsissäsi!

Aapo Kukko
päätoimittaja