TAMKin Virtain toimipisteen printtikurssilla on tehty lehtiä keväästä 2010 asti. Kaksi ensimmäistä julkaisua kantoivat nimeä “Läpyskä” ja niitä jaettiin oppilaitoksen sisällä kopiokone- ja pdf-versioina. Sittemmin lehti painettiin lehtipainossa ja jaettiin ilmaisjakelussa Virroilla ja laajemminkin ympäri Suomea: näin syntyivät “Ota mukaan”, “Villi visio” ja “Oivallus”.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helena Kairamo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helena Kairamo. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. tammikuuta 2015

Viestinnän virtuoosiksi Virroilla

Jussi Försti aloitti kotisivujen tekemisen yläkoululaisena yhdessä kavereidensa kanssa Evijärvellä.

- Se oli hauskaa kokeilua. Vieraskirjan kautta annoimme toisillemme palautetta ja kehittelimme sivuja. Yrittäjähenkeä minussa oli jo silloin. Lukioaikana tein omalle korisjoukkueellemme nettisivut. Perustin 17-vuotiaana lukiolaisena ensimmäisen yritykseni. Nettiverkkokauppani keskittyi koripallotekstiileihin.

Jussin yritys Mainostoimisto WebGarden Oy tarjoaa asiakkaille massasta erottuvia markkinoinnin
ratkaisuja. Virrat valikoitui Jussille koulutuspaikkakunnaksi halusta oppia videoiden huipputekijäksi.



Hän aloitti opiskelun TAMKin Virtain toimipisteessä viestinnän koulutusohjelmassa vuonna 2011. Hän valmistui medianomiksi syksyllä 2014.

- Minua kiinnostaa tekeminen. Haluan kehittää osaamistani jatkuvasti. Toimeksiantajia on ollut kiitettävästi eri toimialoilta ja yhteistyö heidän kanssaan jatkuu.

Virtain lukio on tarjonnut Jussille tänä syksynä uusia haasteita. Lukion musiikkiteatteriopintoja
suorittavat nuoret ovat kahden kurssin aikana toteuttaneet lyhytelokuvaprojekteja Jussin johdolla. Ensimmäiset videot olivat harjoituksia.

- Opettaminen kiinnostaa minua. Nuorten kanssa on hauskaa puuhata. Tulevaisuudessa Jussi
suuntaa takaisin Etelä-Pohjanmaalle. Todennäköisesti koti ja työ löytyvät Seinäjoelta.

- Virrat on ollut mukava paikkakunta, mutta veri vetää kotiseudulle.

Teksti: Helena Kairamo
Kuva: Anssi Kaunismäki

perjantai 19. joulukuuta 2014

Sukelsin someen – palasin pinnalle

Ensimmäisen verkkokurssini toteutin joskus 1990-luvun puolen välin jälkeen. Valitettavasti se on hävinnyt bittiavaruuteen. Olin valtavan innostunut teknologian tarjoamista mahdollisuuksista. 

Pääsin mukaan valtakunnalliseen verkko-opetuksen kehittämiseen. Opiskelin opetusteknologiaa ja verkko-opiskelun ohjaamista.

Pari vuotta sitten huomasin olevani vanhanaikainen, tylsä virtuaaliopettaja. Olin mielestäni tippunut täysin kärryiltä, kun Sosiaalinen media opetuksessa -keskustelu velloi ympärillä.

Viime talven opiskelin taas opetusteknologiaa ja uudistuvaa opettajuutta. Vauhtia ja virkistäviä kokemuksia riitti. Nuorten kouluttajiemme maailma on täysin erilainen kuin omani. 

Heille tietotekniikan tarjoamat mahdollisuudet ovat itsestään selvyyksiä. He elävät online ympäri vuorokauden. Kävimme kiinnostavia keskusteluja sosiaalisesta mediasta.

Kymmenien erilaisten ohjelmien ja alustojen, verkostojen, identiteettien, käyttäjätunnusten ja salasanojen hallinta kuulostaa hankalalta elämältä. Sosiaalisen median palveluiden määrä on lähes käsittämätön.

Onko se myös hallitsematon? Millaista yhteisöllisyyttä syntyy? Millaisia sisältöjä tuotamme? Millaisen virtuaalisen jalanjäljen jätämme? 

Työskentelen mielelläni verkkoympäristössä. Tieto- ja viestintätekniikan käyttö opetuksessa on jatkuvassa muutoksessa. Ihastelen rohkeita kokeiluja. Peruskouluissa näyttää olevan menossa voimakas kehitys uusiin oppimismenetelmiin ja – välineisiin.
 
Hämmästelen ikivanhoja toteutuksia, jotka ovat yhä käytössä. Törmäsin erään yliopiston sataprosenttiseen verkkokurssiin, jossa professori lähettää ohjeet sähköpostilla ja opiskelija palauttaa tehtävän sähköpostilla.

Kannattaisi varmaan siirtyä 2000-luvulle?

Olen jälleen uskaltanut heittäytyä uusiin kokeiluihin. Sukeltaminen sosiaalisen median maailmaan on ollut hauskaa myös opiskelijoiden mielestä.

Helena Kairamo