TAMKin Virtain toimipisteen printtikurssilla on tehty lehtiä keväästä 2010 asti. Kaksi ensimmäistä julkaisua kantoivat nimeä “Läpyskä” ja niitä jaettiin oppilaitoksen sisällä kopiokone- ja pdf-versioina. Sittemmin lehti painettiin lehtipainossa ja jaettiin ilmaisjakelussa Virroilla ja laajemminkin ympäri Suomea: näin syntyivät “Ota mukaan”, “Villi visio” ja “Oivallus”.

torstai 18. joulukuuta 2014

Suosittu Juju esiintyi Virroilla

Hiteillään Hullu ja Onnelliseksi koko kansan tietoisuuteen noussut räppäri Juju alias Julius Kivi esiintyi yhtyeineen Virtain liikuntahallilla marraskuussa.

Tredun ja Virtain kaupungin järjestämä ilmaistapahtuma veti paikalle yli 300 kuulijaa.

Päätin soittaa artistille ja kysyä Virtain keikan jälkeisiä fiiliksiä sekä udella taitelijan tulevaisuudensuunnitelmia.




Hieno keikka Virroilla, minkälaiset fiilikset teille jäivät?

Ensimmäisenä tulee mieleen, että ihan huikeat! Emme olleet ennen käyneet Virroilla, joten mitään
ennakko-odotuksia ei ollut.

Järjestelyt toimivat loistavasti. Hienointa on se, että nuoret olivat lähestulkoon itse järjestäneet tapahtuman. Bändin oli helppoa tulla paikalle ja tehdä työnsä.

Tuntui jopa, että meitä hellitään liikaa, koska emme ole mikään suuri nimi tyyliin Eppu Normaali.

Näin meidän kesken voin paljastaa, että tämä oli parhaiten järjestetty alaikäisille suunnattu keikkamme tähän asti. Todella ammattimaista toimintaa.

Toivottavasti pääsemme sinne pian uudestaan. Satu Haverille erityiskiitos yhteydenotosta ja järjestelyistä!

Aloimme suunnitella Satun kanssa jo laajempaa koulukiertuetta nuorisotyöhengessä. Haluan olla
osaltani ehkäisemässä nuorten syrjäytymistä ja kiusaamista.

Vuonna 2000 uransa aloittanut Juju teki kaupallisen läpimurtonsa vuonna 2014 albumillaan julius Kivi on hullu. Kuva: Cosmic Playground 2014.


Miltä tulevaisuus näyttää? Milloin kuulemme Jujulta uutta musiikkia?

Teemme bändin kanssa vielä muutamia keikkoja joulukuussa. Tammikuussa tulemme äänittämään
uutta musiikkia juurikin Virroille! Suunnitelmissa on myös yhteiskuntakriittinen UG -henkinen levy,
joka kulkee työnimellä Babylon. Se julkaistaan ainoastaan netissä. Ideana on tehdä yhteistyötä muiden artistien kanssa.

Toinen artisti antaa kappaleaihion, johon minä tuon oman juttuni, tai toisin päin. Todella mielenkiintoisia nimiä on jo lupautunut mukaan, mutta en paljasta vielä enempää. Projektin tarkoituksena on tyydyttää ennen kaikkea taiteellisia tarpeitani.

Käynnissä on myös kaupallisempi projekti. Nykyään ei ole kovin mielekästä julkaista enää perinteisiä
albumikokonaisuuksia. Kuluttajat haluavat kuunnella enemmän yksittäisiä biisejä. Tarjoamme radioystävällisempää materiaalia singleinä kappale kerrallaan.

Jää nähtäväksi, julkaisemmeko sinkuista jonkinlaisen kokonaisuuden myöhemmin.

Antti Lainas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti